Aamupalan jälkeen kävin hoitamassa maksun ja täyttelemässä tarvittavat majoituskortit. Pienen sateen saattelemana lähdimme alas keskustaan, nuorenparin jäädessä vielä pitämään sadetta majapaikkaan. Ensimmäisestä urheiluliikkeestä tarttui mukaan housut, takki ja paikallinen lierihattu :) Seuraavasta matkamuistokaupasta sain mukaani maan liput jotka voi ommella rinkan suojapussiin ja iso kasa kortteja kotiin lähetettäväksi :)
Läheiseen kahvilaan pysähdyimme kahvikupposille.
Kahvilasta lähdimme sateenvarjojen kanssa alas järvenrantaan ja kävelimme rantabulevardia pitkin juna-asemalle asti. Joutsenet uivat pyrstö heiluen kaiteiden viereen odottelemaan pullanpaloja :)
Kävely raittiissa ilmassa alkoi sopivasti nälättää ja päätimme mennä kaupan kautta ostamaan salaattitarvikkeita lounaaksi. Eiliseltä syömättä jääneet suolaiset pizzan palat menivät myös uuniin kautta ruokapöytään :) Ai niin ja paikallista juustoa paloina mausteöljyssä. Nam!
Ruokailun aikana sää alkoi seljetä ja kohta pääsikin ihailemaan aivan erilaisia maisemia. Talomme kulmalta avautui ihana näkymä ylös takarinteille ja alas kaupunkiin kävellessä taustalla nousi esiin järven toisella puolella kohoavat vuoret.
Tässä vielä kuva itse päätalosta jonka sivu oikealla meidän talo oli...
Talon pihassa asusteli myös tämä suloinen pieni kissan pentu joka totaalisesti rakasti paijaamista :)
Kävimme pienellä iltapalalla samaisessa ravintolassa kuin eilen ja ylös majalle tullessa pysähdyimme lähihotellin pubiin juomaan vielä yömyssyt :) Ja perjantai 13. toteutui onneksi vain pienen juoman muodossa, mutta ei siitä sen enempää :) Nyt petiin ja huomenna sitten uusin jutuin kyläjuhlista :) Hyvää yötä iltaan tummuvien vuorten syleilystä!
Niin kauniita maisemia :)
VastaaPoistaTäälläkin Heinolassa satelee, S ja P ovat tulossa kalareissulta, saivat kuulema lohen :)
Mukavaa loman jatkoa!
Kauniita maisemia ja voi noita kukka-asetelmia parvekkeella!!!
VastaaPoista