tiistai 17. heinäkuuta 2012

Schüttdorfissa shoppailemassa ja vähän muutakin..

Tänään lähdimme viereiseen Schüttdorfin kylään shoppailemaan. Nuoripari jäi mökille vielä lepäilemään, pikkuveli oli eilen hieman kuumeessa. Bussikyyti Zell am Seestä Schüttdorfiin maksoi alle 2 euroa, eikä matka niin hirmu pitkä ollutkaan. Päivä alkoi aurinkoisena ja aurinko oikein lämmittikin kuumasti nyt kun oli vihdoin tullut esiin :) Päätimme istahtaa kahville ensimmäisen hotellin terassille ja täytyy myöntää, että palveluntaso ravintoloissa ja kahviloissa vaihtelee hurjasti. Tässä kyseisessä palvelu oli tosi töykeää.


Kahvilan jälkeen kun kävelimme yhden kultasepänliikkeen ohi, hieraisin nimettömässä yleensä olevaa sormusta, mutta tällä kertaa sormi oli tyhjä? Ja samassa muistin, miten olin kylpylässä laittanut sormuksen ennen manikyyriä kylpypussin pieneen sisätaskuun talteen ja sinnehän se sitten oli jäänytkin. Kyllä harmitti. Sen verran kuitenkin sain maltettua mieleni, että keskityimme ensin shoppailuun ennen kuin lähdin uudestaan kylpylään tiedustelemaan sormusta. Muutama tuliainen taas jäi kainaloon ja kahden maissa kun vanhukset lähtivät kävellen takaisin Zell am Seehen, minä jäin odottamaan kyytiä kylpylään.


Käynti kylpylällä oli melko turha. Asiani esitettyä, he avasivat sisääntulon takakaapit jotka olivat täynnä satoja ja edelleen satoja kylpylaukkuja, niin totesin vain että taitaa olla aika mahdoton ajatus saada sormus takaisin. Jätin kuitenkin yhteystietoni ja kympin lähetystä varten, siltä varalta jos sormus vaikka löytyisi tai joku ihana asiakas sen palauttaisi. Sormus oli tunnearvoltaan tärkeä kalevala sormus, jonka olin varta vasten halunnut itselleni muutama vuosi sitten. Mutta ei siitä sitten sen enempää, sormus löytää joskus joko perille tai sitten uuden omistajan :)

Ennen mökille menoa kävin kaupassa hakemassa aamupalatarpeita ja hurautin sitten taksilla ylös mökille. Ja mikä ihaninta, mökillä sain Skype yhteyden P:hen ja saimme jutella hetken kasvotusten :) Maisemia en saanut näytettyä koska suomeen päin kuvayhteys oli niin huono.

Illalla kävimme vielä syömässä keskustassa Crazy Daisyssä ja paluumatkalla vanhukset jäi vielä yömyssyille hotelli Feinschmeckin terassille (todella hyvää palvelua, vaikka vähän suolaista ruokaa) ja itse lompsin takaisin mökille kirjoittamaan nämä blogikirjoitukset ajantasalle :)


Huomenna onkin sitten viimeinen lomapäivä täällä Zell am Seessä ja isän virallinen syntymäpäivä. Ajatuksena oli vuokrata pyörät ja kiertää tuon Zellersee järven ympäri. Illasta menemme sitten varmaan johonkin syömään ja juhlimaan syntymäpäivää :) Mutta nyt toivottelemme hyvää yötä kaikille kanssamatkaajille ja huomenna taas sitten lisää tarinoita. Niin ja kiitos kaikille ihanista kommenteista, niitä on aina mukava lukea! :)

2 kommenttia:

  1. Nopeasti tuo teidän lomareissu on sujunutkin!
    Ihana on ollut lukea matkan tarinaa :)

    Tosi harmittava tuo sormuksen häviäminen :/ Tiedän tasan miltä tuntuu, kun joku tunnearvoltaan tärkeä koru on hävinnyt! Toivotaan, että se vielä löytää tiensä sun luokse. Tai sitten saat hyvän syyn hankkia/hankituttaa uuden sormuksen ;)

    Mukava, että siellä aurinkokin on jo vilahdellut. Täällä Suomessa edelleen sateista, tänään ollut hitusen poutaisempi päivä. Jospa pysyisi loppuillankin poutaisena, voisin huoletta pyykit ripustaa ulos!

    Kävin koiran kanssa tänään pienen lenkin metsässä, siellä on mustikoita ja metsämansikoita tosi paljon! Tsiikailin vähän kanttarellien peräänkin, kun ystävä vihjaisi että heillä päin kanttarellisato on jo komia! Mutta en ainakaan vielä löytänyt yhden yhtäkään sientä, ehkä olin vähän väärässä paikassakin :D

    Mukavaa ja rentouttavaa päivää sinne! :)

    VastaaPoista
  2. Tuohon pizzaan iskin heti silmäni :). Usko tai älä niin se sormus palaa luoksesi kyllä. Olen siitä täysin varma kun aikaa vierähtää.
    Meilläkin on satanut jo melkeinpä taukoamatta kolmatta päivää. Ihmisille on pitänyt myydä ei oota niin sontikoissa kuin kumppareissakin, menivät kaikki heti ekana sadepäivänä, sillä sitä vettä tuli ihan kaatamalla ja kauan. Tänään sentään pääsin töiden jälkeen kuivin jaloin autolle, mutta siitä lähtien on ollut harmaa sadeverho aukaistuna koko ajan.
    Kahden viikon päästä on se lomakin...silloin on lämmintä :)
    Hyviä kuvia olen katsellut tällä reissulla, kiitos siitä sinulle. Synttärionnittelut iskällesi ja viettäkäähän railakkaat juhlat.

    VastaaPoista